tiistai 29. lokakuuta 2013

Kaiken alku

Koska tuo vanha blogini sammuu ylihuomenna, blogit.fi palvelimen lopetuksen myötä, niin pelastin sieltä kaikki tekstit. Korujen teon alkamisesta on tosiaan viisi vuotta mutta blogin aloitin puoli vuotta myöhemmin. Tässäpä kuitenkin ihan eka kirjoitus, ihan ilman kuvia :) kuten silloinkin.

Hei!

Tänne olisi tarkoitus saada kuvia koruistani, joita olen nyt “harrastanut” viime syksystä. Lainausmerkeissä siksi, että innostus iski yllätäin ja niin lujaa, että tuntuu pian jo työltä, työpäivän jälkeen. Kukaanhan ei pakota koruja tekemään mutta varoitustarrat helmissä olisi paikallaan: niihin nimittäin jää riippuvaiseksi. Ja heti.  Aluksi hankin muutaman helmen ja vaijeria,ihan vaan kokeilumielessä, seuraavaan koruun ei ensiostoista riittänyt enää helmiä, joten täytyi hankkia lisää. Lähin askartelukauppa tarjosi ikäviä valmiita pakettaja ja kovaan hintaan, joten surffailemalla netissä löysin kaikki ihanat Suomen helmikauppiaat. Ja lähes kaikkia täytyi siis kokeilla. Kunnes huomasin, että ulkomailta saa vielä halvemmalla, varsinkin jos ostaa tukkuna…….. Ensin harjoittelin lasihelmillä ja siemenhelmillä, kunnes löysin foliot, kivisirut, kivet, metallin, hopean….. Nyt käytän nitä kaikkia ja välillä sekasin, kaikkea on pakko olla varastossa ja paljon.
Ensimmäiset korut esittelin muutamalle parhaalle ystävälleni, halusin antaa heille korut mutta toisin kävi. He ostivat kasan koruja vaikka en niin suunnittellut. Korujen tekeminen on terapeuttista (kallista) harrastelua: pääsen irti arjen töistä ja huolista. On ihanaa sommitella helmiä ja leikkiä väreillä, kuin taulua maalaisi. Sitäkin on tullut harrasteltua mutta se vasta vaatiikin aikaa ja tilaa. Maalaaminen vaatii myös päivänvaloa kun taas korukivien värit eivät muutu ja niitä voi sommitella hämärämmissäkin olosuhteissa. Yleensä visio korusta tuleekin jo aiemmin päähän ja pöydän ääressä se vain purkautuu omaan muotoonsa. Onpa tuskaista, jollei vision mukaisia helmiä ole varastossa vaan ne täytyy tilata ja odotella postia tai hakea helmikaupasta.
Joitakin koruja (parikymmentä) olen siis myynyt ja monet ysävät ja tutut ja sukulaiset ovat niitä lahjoiksi saaneet. Kaikki ovat kannustaneet korujen kaupitteluun mutta vihdoin ymmärrän taiteilijoita, joilta monesti puuttuu myymisen taju ja rahanteon himo: ei taiteilun jälkeen jaksa ruveta markkinoimaan ja myymään eikä kaikista taideteoksista raaski edes luopua.  Ehkä jonakin päivänä saan aikaiseksi kuvata koruvarastoni ja esitellä niitä laajemminkin.

Että sellaisia muistoja! Enpä osannut arvata tuolloin kuinka alkutekijöissä olin helmihamstrauksen kanssa: ne jotka ovat työhuoneessani käyneet, ovat nähneet nykyiset varastoni. Ja muutama koru on löytänyt tämän jälkeen myös uuden omistajan, kiitos kaikille!
Eikä helmissä edelleenkään ole varoitustarroja!!!!!


Myrsky ei osunutkaan tänne joten oikein rauhallista syyspäivää!

KatMan

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana teksti <3. Ei vois enempää paistaa innostus läpi. Voin niin sieluni silmin kuvitella sut "helmijahdissa" ja silmät ristissä värkkäämässä yötäpäivää :).
    Vielä kun me pystyttäisiin pääsemään eroon siitä "mitäs mää mittään ossaa"- ajattelusta ja opittais osaamistamme ihan oikeasti myymään, niin olis elämä mallillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Annukka, samaa mietin, että kylläpä olin innostunut ja ihan oikeesti yötäpäivää :) Jokupäivä meillä on "Annukan sisustustaivas" -kauppa ja myydään oikeen urakalla! Että jos joskus pääset siihen ajatukseen kiinni niin täältä löydät osakkaan :)

      Poista
    2. Vitsit miten kivalta kuulostais!
      Avuliaat Peurat OY :D
      Oon pian kohta sun työhuoneen oven takana kysymässä, että mihin se meidän liike perustetaan :)

      Poista
  2. Täälläpä odotellaan <3

    VastaaPoista
  3. Hahaa, koukkuun jää todellakin!! Ihana teksti, en tiennytkään sun toisesta korublogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha blogini oli tämän edeltäjä mutta koska WP:n pohja oli niin alkeellinen ja toimintoja vain muutama niin siirryin bloggerin käyttäjäksi. Eikä niitä tekstejä mun osaamisella saanut tänne siirrettyä mutta kaikki on tallessa. Ja kyllä helmet tarvis edelleen varoitustarrat, juuri lähti taas tarviketilaus ;)

      Poista

Kiitos mukavasta kommentistasi!